Muutontarkkailupäivä 18.4.2015

Viime vuonna tarkkailtiin muuttoa pitkästä aikaa maakunnallisesti ns. muutontarkkailupäivänä. Käynnissä oleva MAALI-hanke kaipaa vielä täydennyksiä muuttoreiteistä. Muutontarkkailupäivällä on tarkoitus tuottaa tätä tietoa. Tiira-havaintojärjestelmän avulla tarkkailupisteiden tuloksia voidaan verrata ja analysoida tarkemmin kuin ennen.

Muutontarkkailupäiväksi on sovittu lauantai 18.4. Havainnointi kannattaa aloittaa kohteessa jo aamun sarastaessa ja jatkaa mahdollisuuksien mukaan niin pitkään kuin mahdollista. Suositeltu tarkkailujaksu on klo 6.00-13,00. Kannattaa kuitenkin muistaa, että esim. kurjet ja petolinnut voivat olla muutolla vielä pitkälti iltapäivän puolella. Lyhyemmätkin tarkkailujakson ovat toki tärkeitä. Jos sää on todella huono lauantaina, niin varapäiväksi on sovittu sunnuntai 19.4.

Alapuolella olevista linkeistä on ladattavana muutontarkkailulomake sekä esimerkin omaisesti täytetty lomake malliksi. Toivomuksena on kuitenkin, että jokainen tarkkailupiste tallentaa päivän havainnot mahdollisimman tarkasti tiiraan. Lomakkeet ovat siis oiva apuväline havaintojen kirjaamiseen maastossa. Isoista linnuista toivotaan mahdollisimman tarkkoja havaintotietoja mm. tarkkoja lukumääriä parveittain, lentosuunta, lentokorkeus, ohitusajankohta ja ohituspuoli. BirdLife Suomen kotisivuilta löytyy havaintojen merkitsemisohje. Kannattaa käydä tutustumassa, jos kaavakkeen tiedot +-, III jne. eivät ole tuttuja. Pienemmistä linnuista muuttosummia kannattaa merkitä ylös esim. tunnin jaksoina. Muutontarkkailupisteitä tulisi olla mahdollisimman kattavasti läpi koko maakunnan. Valitse siis joku piste, josta on erityisen hyvä ja laaja näkymä tai olet havainnut lintujen muuton keskittyvän kyseiselle alueelle. Tällaisia otollisia paikkoja ovat peltoaukeat, korkeat mäet (laskettelumäet, patoharjanteet), tornit sekä järvien ja meren rannikot.

Edellisvuosina muutontarkkailulla on selvitetty hanhimuuttoa ja ainakin kyseisissä paikoissa on ollut muutonhavainnointia

  • Kalajoki: Pitkäsenkylä, Eihveli
  • Ylivieska: kaatopaikka, Peltoaukea
  • Sievi: laskettelumäki
  • Nivala: Hitura
  • Haapajärvi: peltoaukea.
  • Pedersöre: Östensön ravirata
  • Kaustinen: laskettelumäki
  • Kokkola: Köykärinmäki, Roskaruka

Muita kohteita voisivat olla esim.

  • Kruunupyy: Alaveteli, Överby/Bråtö/Laajalahti
  • Kokkola: Laajalahti, Ullavanjärven alue, Pahkaneva
  • Halsua: Venetjoen tekojärven pato
  • Lestijärvi: Lestinjärvi
  • Reisjärvi: Kalajan peltoaukea
  • Pyhäjärvi: Vuohtomäen torni, kaivoksen padot
  • Kalajoki: Tomujoki
  • Ylivieska: Niemelänkylä

Toivomme, että tämä houkuttelee jäsenistöä mukaan päivän tapahtumaan ja havainnoitsijat ilmoittavat suunnitellun havainnointipaikkansa etukäteen Toni Uusimäelle. Tämän avulla voidaan suunnitella, että havainnointiverkko olisi mahdollisimman kattava. Säätiedotukset lupaavat edelleen pohjoisen puoleisia virtauksia loppuviikoksi, mutta keväällä sää voi muuttua ennustuksista huolimatta. Lisätietoja voi kysyä Toni Uusimäeltä (toni.uusimaki@roller.fi tai puh. 0440  170379).

 

Linkit