Perinteinen KPLY:n kesäralli rallattiin Ylivieskan kaupungin ja Alavieskan kunnan alueella 15.- 15.6.2012. Ralli alkoi perjantaina klo 18.00 ja päättyi lauantaina klo 12.00. Ralliin osallistui kolme joukkuetta. Lajeja havaittiin rallissa kaikkiaan 120. Voittajajoukkue Mällinnevan Pyrintö havaitsi kaikkiaan 104 lajia.
Rallin harvinaisin laji oli Ylivieskan jätevedenpuhdistamolla jo 1,5 kuukautta viihtynyt mustakaulauikku, jonka jokainen rallijoukkue havaitsi. Ylivieskan Viitajärvellä havaittiin lisäksi laulava sinipyrstö ainoastaan yhden henkilön voimin, joten joukkue Kauri ant the boys ei saanut laji rallilistalle.
Yölaulajia oli lukumäärällisesti varsin vähän. Kertuista erityisesti laulavia pensaskerttuja tuntui olevan runsaasti. Rajusti harvinaistunutta peltosirkkua havaittiin yllättävänkin monta rallin aikana.
Ralli saatiin vietyä läpi hienossa kesäisessä säässä. Aamuyöllä soiden ja vesistöjen yllä tosin leijui tiheä usva ja lämpömittarikin kävi lähellä nollaa.
Kiitos kaikille ralliin osallistuneille!
TULOKSET
- Mällinevan Pyrintö (J. Paakki, J. Rasmus ja T. Uusimäki) 104 lajia ja 10 ässää (uuttukyyhky, isolepinkäinen, mustaviklo, fasaani, riekko, kuusitiainen, töyhtötiainen, kultarinta, pohjantikka, pikkukäpylintu)
- Kauri and the boys (K. ”Kauri” Kinnunen, P. ”Karno” Kinnunen ja Petri Nikupaavo) 95 lajia ja 9 ässää (mustapääkerttu, pyy, luhtahuitti, metso, piekana, pikkulepinkäinen, nokikana, lapintiira, tukkakoskelo)
- Tuulentallaajat (J. Pitkänen ja M. Saarenpää) 94 lajia ja 5 ässää (järripeippo, käenpiika, puukiipijä, mehiläishaukka, jouhisorsa)
LIITTEET
quot; Kinnunen ja Petri Nikupaavo)
li