Yleistä
Puhkionkalliolla sijaitseva laskettelurinne on selvästi ympäröivää maastoa korkeammalle kohoava mäki, jolta on hyvät näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Laskettelurinne onkin muutontarkkailupaikkana varsin mainio. Luotei-Kaakkois suunnassa kulkeva Perhonjokilaakso toimii johtolinjana, jota monet linnut seurailevat.
Linnusto
Hyvän näkyvyyden ansiosta Puhkio soveltuu erityisen hyvin kurkimuuton ja hanhimuuton seuraamiseen. Laskettelurinteellä kasvavat rikkaruohokentät houkuttelevat myös siemensyöjiä pysähtymään paikalliseksi. Pesimälinnuston kannalta Puhkio ei ole erityisen mielenkiintoinen. Lähialueilla pesivät petolinnut ovat helposti nähtävissä korkealta mäeltä kaarrellessaan reviirillään. Mielenkiintosimpana vuosina 2003-2005 Kruunupyyn puolella pesinyt haarahaukka, joka oli kohtuullisen helposti havaittavissa Puhkiolta. Puhkion omia pesimälajeja ovat mm. avoimella rikkaruohokentällä vuosikausia pesineet peltopyy ja pikkutylli.
Harvinaisuudet
Harvinaisimpia Puhkiolla nähtyjä lajeja ovat sepelrastas, haarahaukka, tundra- ja lyhytnokkahanhi.
Ajo-ohje
Puhkiolle on mahdollista menne kolmea eri reittiä. Helpoiten paikalle löytää ajamalla vt.13:a noin 1.3km Kaustisen keskustasta Vetelin suuntaa, josta käännytään oikealle laskettelukeskuksen parkkipaikalle. Tästä on noin 400m matkaa ja 45m nousua laskettelurinteen huipulle. Mäen huipulle voi myös ajaa maastokelpoisella autolla. Ajoura kääntyy 100m laskettelukeskuksen risteyksen jälkeen. Jos ei omista maastoautoa, eikä halua kiivetä mäkeä, voi auton jättää Pauanteelle, josta on noin 400m kävelymatka. Paunteelle ajetaan 1.2km Kaustisen keskustasta vt 63:a Evijärven suuntaan, josta käännytään risteyksestä vasempaan. Risteyksessä on opastus Pauanteelle.