Satelliittilähetintä kantanut Tuulia-selkälokki ammuttiin Keski-Pohjanmaalla

Satelliittilähettimellä varustettu selkälokki © Markku Kangasniemi ja Risto JuvasteBirdLife Suomi tiedottaa 13.8.2009

Uhanalaisen selkälokin satelliittiseurantahanke koki kolauksen, kun pesimäpaikallaan Kokkolan saaristossa toukokuun lopussa satelliittilähettimen saanut Tuulia -niminen selkälokki löytyi eilen keskiviikkona laittomasti ammuttuna kaustislaiselta turkistarhalta.

Lähetin oli näyttänyt Tuulialle kuukauden päivät samaa paikkaa, joten kävimme paikalla, josta löysimme linnun ja lähettimen. Lintu oli ammuttu kesäkuun lopulla pienoiskiväärillä turkistarhan katolle, jonne se oli jätetty”, sanoo satelliittiseurantahankkeen Suomen vastuuhenkilö, lokkitutkija Risto Juvaste.

Ennen tätä Tuulia kävi satelliittiseurannan mukaan kuukauden ajan säännöllisesti ruokailemassa kaukana pesimäsaareltaan, jopa 50-60 kilometrin etäisyydellä sisämaassa Kaustisella ja Vetelissä.

Kun toinen emoista ammuttiin, poikasetkin todennäköisesti menehtyivät. Kokkolan saariston selkälokkikanta on ollut enimmillään noin 400 paria, mutta on viime vuosina vähentynyt jyrkästi”, kertoo Juhani Hannila Kokkolan kaupungin ympäristötoimistosta.

Selkälokin ohjeellinen korvausarvo valtiolle on 757 euroa. Kokkolan poliisi tutkii tehtyä luonnonsuojelurikosta. Selkälokki on uhanalainen laji, joka on rauhoitettu ympäri vuoden. Selkälokin tunnistaminen muista lokkilajeista voi olla hankalaa.

Suomessa pesivä selkälokin mustaselkäinen muoto on maailman suomalaisin lintu, jonka säilymisestä juuri suomalaisilla on suurin vastuu. Selkälokki oli BirdLife Suomen vuoden lintu vuonna 2003, jolloin pesimäkannaksi laskettiin noin 8000 paria. Se on noin puolet maailman kokonaiskannasta. BirdLife on toiminut Afrikassa lajin talvehtimismahdollisuuksien parantamiseksi. Käynnissä olevan satelliittiseurantahankkeen päätavoitteena on selvittää uhanalaisen Afrikkaan muuttavan selkälokin muuttoreittejä,talvehtimisalueita ja suunnistautumiskykyä. Lokeille kiinnitetään Suomessa ja Venäjällä satelliittilähettimiä, joiden avulla lintuja pystytään seuraamaan jopa useiden vuosien ajan. Satelliittitietojen mukaan ensimmäiset suomalaiset selkälokit ovat jo matkalla kohti Afrikkaa.

Hankkeessa satelliittilähettimen on saanut jo noin 70 suomalaista selkälokkia. Hankkeen pääorganisaattori on saksalainen Max Planckin ornitologinen instituutti ja suomalaisia yhteistyökumppaneita ja tukiyhteisöjä ovat Suomen ympäristökeskus, Helsingin yliopiston rengastustoimisto, BirdLife Suomi sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy.

 

Lisätietoja

– selkälokkitutkija Juhani Hannila (Kokkola), puh 0400 780 9307
– suojelu- ja tutkimuspäällikkö (BirdLife Suomi) Teemu Lehtiniemi, puh. 0400 749 786
– tiedottaja (BirdLife Suomi)Lauri Hänninen, puh. 040 568 6711