Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!

Tilhi © Petri Nikupaavo / Roller.fiJoulu tulee, vaikka ulkona vihmoo vettä. Toivotaan kuitenkin valkoista joulua. Yhdistys haluaa kiittää jäseniään ja yhdistyksen toimintaa tukeneita kuluneesta vuodesta, joka on on pitänyt sisällään useita hienoja keskipohjalaisia lintuhetkiä.  Tulevana vuonnakin on odotettavissa upeita hetkiä mm. kauan odotettu lintupaikkaopas julkaistaan. Vuosi potkaistaan käyntiin perinteisellä tammikisalla ja tulevana vuonna tammikuun ensimmäisenä päivänä käynnistyy myös vuodenpinnakisa, josta tulee ohjeita vielä ennen vuoden vaihdetta.

Nautinnollista joulua ja muistakaa pieniä siivekkäitä ystäviämme myös joulun aikaan ruokintapaikoilla!

 

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!

 

 

Vuodenpinnakisa alkaa

Viiksitimalin perässä tulee vielä juoksemaan moni kisaaja... © Heikki Vuonokari / Roller.fiVuoden vaihteessa käynnistyy ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa vuodenpinnakisa. Kisan tarkoituksena on, että yhdistyksen jäsenet pyrkivät havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen toiminta-alueella. Kisa on henkilökohtainen ja havainnot tulee kirjata Tiiraan. Lisäksi havainnot tarkastettavista harvinaisuuksista tulee olla joko RK:n tai ARK:n hyväksymiä. Yhdistyksen www-sivuille pyritään järjestämään lähes reaaliaikainen tilanneseuranta, jonne kisaajat voivat ilmoittaa havaintonsa. Kisa siis alkaa 1. tammikuuta ja päättyy 31. joulukuuta. Voittajalle on luvassa asianmukainen palkinto!

Sähköpostilistalla ja www-sivuilla kerrotaan myöhemmin miten lajien ilmoittaminen kisaan tapahtuu.

Allikanta vähentynyt 65 % – BirdLife vaatii allin kevätmetsästyksen lopettamista

Alleja Suomenlahdella © Micha FagerTänään julkistetun selvityksen mukaan Itämerellä talvehtivien allien määrä on vähentynyt 65 prosenttia 1990-luvulta. BirdLife Suomi pitää Suomen metsästyspolitiikkaa vastuuttomana, koska Suomi sallii romahdusmaisesti vähentyneen allin metsästämisen keväällä.

Kaikki Itämeren maat kattava selvitys Waterbird Populations and Pressures in the Baltic Sea -selvitys osoittaa allin vähentyneen kaikkialla Itämerellä. Allikannasta on reilussa vuosikymmenessä hävinnyt lähes kolme miljoonaa yksilöä. Luvut perustuvat Itämeren rantavaltioissa vuosina 1992–1993 ja 2006–2009 tehtyihin laajoihin talviaikaisiin vesilintulaskentoihin. Laskentoja ovat koordinoineet kunkin maan parhaat merilintuasiantuntijat. Tutkimuksen on rahoittanut pohjoismaiden ministerineuvosto.

BirdLife Suomi on jo vuosia vaatinut kevätmetsästyksen lopettamista. Se on tärkeää paitsi lintujen suojelun vuoksi, myös Suomen kansainvälisen maineen kannalta: kestävän käytön vastainen kevätmetsästys on sivistysmaissa yleisesti kielletty. EU-maista muuttolintuja metsästetään keväällä vain Maltalla ja Suomessa.

BirdLife vaatii maa- ja metsätalousministeriöltä toimia kevätmetsästyksen lopettamiseksi. Itämerellä talvehtiva allikanta on taantunut niin paljon, että populaatio pitäisi määritellä uhanalaiseksi maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuuskriteerien mukaan. Myös muiden viime vuosina julkaistujen selvitysten mukaan allikanta on romahtanut. Näitä tutkimustuloksia ei ole kuitenkaan otettu päätöksenteossa huomioon, vaikka BirdLife Suomi on toistuvasti tuonut näitä tuloksia ministeriön tietoon.

”Allin kevätmetsästys on osoitus ekologisesti kestämättömästä lintujen metsästyspolitiikasta, jossa ummistetaan silmät ikäviltä tosiasioilta harrastusmetsästyksen ja traditioiden jatkamiseksi”, kommentoi BirdLife Suomen puheenjohtaja Aki Arkiomaa.

Metsästyslain 20 §: n mukaan ”metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti”.

 

LINKIT

 

Syyskokous 11.10.2011

Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Kokkolan Hansan nuorisotalolla tiistaina 11.10.2010, klo 18.00. Esillä sääntömääräiset asiat: mm.  toimintasuunnitelma vuodelle 2011, syksyn ja kevään tapahtumat, Keski-Pohjanmaan lintupaikkaopas ym.Kokouksessa kahvitarjoilu.
 

TERVETULOA!

Perämeri Open 2011 – Tulokset

Pokaali mestareiden käsissä. © Toni Uusimäki / Roller.fiLegendaarinen lintuharrastajien jalkapalloturnaus Perämeri Open pelattiin Kokkolan Nynäsin kentillä lauantaina 20.8.2011. Turnaukseen osallistui viisi joukkuetta: Tringa, PPLY, PLY, EKLY ja isäntäjoukkue KPLY. Pelit pelattiin pienillä kentillä ja 1+6 pelaajalla.

Sää suosi turnausta ja ottelut saatiin vietyä läpi lähes täydellisissä peliolosuhteissa. Otteluiden yleistaso ei noussut kansainväliselle tasolle, mutta kaikki ottelut olivat tiukkoja vääntöjä. Turnaus käytiin yksinkertaisena sarjana ja viimeisestä ottelusta (Tringa-EKLY) tuli samalla myös finaali.

Eloralli Nivalassa 13.8.2011

Nivalan lintuharrastajat järjestää Elorallin Nivalassa lauantaina 13.8.2011 klo 05-14.

Kokoontuminen Nivalan Nesteen pihalla klo 4:30. Rallialueena Nivalan alue. Purku Nivalan ammattiopiston aikuiskoulutusosaston tiloissa, Peltotie 9 Nivala klo 14:30 alkaen.

Ilmoittautumiset Jukka Österbergille soittamalla tai tekstiviestillä 041-4357604 tai sähköpostilla jukka.osterberg@gmail.com. Joukkueen koko esim. 2-3 henkilöä. Mikäli et saa joukkuetta kasaan, ilmoittaudu siitä huolimatta. Jokainen halukas pääsee mukaan!

Tervetuloa!

Perämeri Open -jalkapalloturnaus 20.8.2011 Kokkolassa

Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää perinteisen lintuharrastajien jalkapalloturnauksen, Perämeri Openin Kokkolassa 20.8.2011. Ottelut pelataan Nynäsin kentillä. Otteluohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Joukkueet voivat ilmoittautua Toni Uusimäelle (044-7809 310 tai toni.uusimaki(at)roller.fi). Otteluiden jälkeen on sauna, palkintojenjako ja hauskaa yhdessä oloa. Sunnuntaina on mahdollisuus lähteä opastetulle retkelle Suomen parhaimmille kahlaajarannoille.

 

Turnaukseen isäntäjoukkueen lisäksi osallistuvat Etelä-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Porin lintutieteelliset yhdistykset ja Tringa. Turnauksen ohjelmalehtisen karttoineen voi ladata tästä linkistä.

  

Linkit

  • Kuvia vuoden 2006 turnauksesta (Kokkola)
  • Kuvia vuoden 2007 turnauksesta (Oulu)

  

Otteluohjelma

klo 12.00

  • KPLY – EKLY
  • PPLY – Tringa

klo 12.45

  • PLY – Tringa
  • PPLY – KPLY

klo 13.30

  • EKLY – PLY
  • Tringa – KPLY

klo 14.15

  • PPLY – EKLY
  • KPLY – PLY

klo 15.00

  • EKLY – Tringa
  • PPLY – PLY

Pronssiottelu n. klo 16.00 ja finaali n. klo 16.45.
 
 

 

Mökkibongaus 9.-10.7.2011

Kuikat. Kuva: Pekk LehtonenMökkibongaus järjestetään viikonloppuna 9.–10.7. Tänä vuonna Mökkibongauksessa kysellään kesämökkiläisten kuovikokemuksia ja samalla kerätään havaintoja kymmenestä tutusta lintulajista. Mökkibongaukseen voi osallistua kuka tahansa missä tahansa Suomessa. Osallistumismaksua ei ole eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Näin osallistut Mökkibongaukseen

Vastaa vuoden lintua 2011eli kuovia koskeviin kysymyksiin. Jos havaitset Mökkibongausviikonloppuna (9.–10.7.) edes yhden mökkibongauslajeista, laske tuosta lajista suurin samaan aikaan näkyvissä oleva yksilömäärä. Voit vastata kysymyksiin BirdLife Suomen www-sivuilla.

Havaintoja kerätään kymmenestä tutusta lintulajista:

  • kuovi
  • laulujoutsen
  • kyhmyjoutsen
  • kuikka
  • kurki
  • meriharakka
  • rantasipi
  • tervapääsky
  • haarapääsky
  • västäräkki.

 

Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen valitus voitti hallinto-oikeudessa

Merimetso © Heikki Vuonokari / Roller.fiKPLY valitti Vaasan hallinto-oikeuteen Etelä-Pohjanmaan elinkeino,- liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä merimetsojen ”suojametsästykseen” Oravaisten ja Uudenkaarlepyyn saaristossa. Hallinto-oikeus totesi päätöksessään poikkeusluvan olleen lainvastainen.

Munsala västra vattensamfällighet, Kantlax bys fiskelag ja Oravais fiskargille hakivat lupaa 300 merimetson ”suojametsästämiseen”. Perusteluina hakemuksessa olivat, että merimetsokanta oli kasvanut alueella räjähdysmäisesti ja se aiheuttaa haittoja sekä alueen kalastoon että virkistys- ja ammattikalastukseen. Hakija esitti, että alueella pesii 600 paria merimetsoja ja lintujen kokonaismäärä on noin 3500 yksilön tietämissä. Hakemukseen sisältyi haastattelututkimus, jossa haastateltiin 20 kalastajaa. Tutkimuksen perusteella kasvanut merimetsokanta vaikeuttaa alueella kalastusta ja pienentää saalismääriä.

EPO-ELY –keskuksen päätöksessä lupa myönnettiin hakijalle 75 merimetson ampumiseen rajatuilla alueilla.  Ammutuista merimetsoista seitsemän tulee toimittaa geenianalyyseihin. ELY-keskus perusteli päätöstään siten, että hakemus täyttää osaksi lintudirektiivin 9. artiklan kriteerit kalastoon kohdistuvien vahinkojen estämiseksi. ELY-keskuksen mukaan pesivien merimetsojen parimäärä on yli kaksinkertaistunut vuosina 2006-2009. Pesiviä merimetsoja oli vuonna 2009 379 paria. Tästä johtuen metsästys ei vaikuttaisi lajin Suomen kantaan eikä lajien suojelutilanteeseen. Alueen merimetsojen saaliskaloista ei ELY-keskuksella ollut tietoa.

KPLY valitti ELY-keskuksen päätöksestä vedoten mm. siihen että hakija ei ole esittänyt merimetson aiheuttamille merkittäville haitoille mitään perusteita. Lisäksi lupaviranomaisen lukumäärätiedot alueella pesivästä merimetsokannasta on osittain yliarvioituja ja alue, jonne lupa on myönnetty, on merimetson ainoa pesimäalue Perämeren eteläisissä osissa.

Suolinnustoa kartoittamaan!

BirdLifen koordinoima MAALI-hanke on käynnistynyt.  MAALI-hanke on BirdLife Suomen ja sen alueyhdistysten yhteisvoimin toteuttama hanke, jossa kartoitetaan ja nimetään Suomen maakunnallisesti tärkeät lintualueet eli MAALI- alueet. Hanke on maakuntatason laajennus kansainvälisesti (IBA) ja kansallisesti (FINIBA) tärkeiden alueiden kartoitushankkeille. Tällä kertaa tavoitteena on löytää lintuharrastajille ja linnuille tärkeät alueet maakuntatasolla.

Keski-Pohjanmaalla jo aiemmin käynnistetty lintupaikkaopas-hanke  tukee hyvin myös MAALI-hanketta. Opasta varten lintutietoutta on kerätty jo parin vuoden ajan. Tänä vuonna tarkoitus on paneutua alueemme heikoiten tunnettujen kosteikoiden – soiden –  lajiston ja parimäärien inventointeihin.  Tietoja tarvitaan arvokkaiden lintusoiden kriteereiden luontiin ja soiden vertailuun.

KPLY:n hallitus haastakin kaikki kiinnostuneet osallistumaan soiden lintulaskentoihin.

Tavoitteena on saada vertailukelpoiset tiedot noin 20 suon linnustosta 2011. Laskennat tehdään touko-kesäkuun aikana.