Kesäralli 2011 Kalajoki – Tulokset

Voittajat! © Toni Uusimäki / Roller.fiKeski-Pohjanmaan kesäralli rallattiin tällä kertaa Kalajoen kaupungin maastoissa 27.-28.5.2011. Ralli käynnistyi edellisvuosien tapaan perjantaina klo 18.00 ja päättyi lauantaina klo 12.00. Tänä vuonna 18 tuntista rallitaivalta piiskasi lähes koko ajan sadekuurot ja ajoittain kova puuskittainen tuuli. Vesisade loppui kuin sopimuksesta klo 12.00 lauantaina. Huonosta säästä huolimatta viisi joukkuetta otti toisistaan mittaa ja yhteislajimäärä kipusi 151:een lajiin, joka oli 8 lajia enemmän kuin viime vuonna Kokkolassa. Peruslajeista jokaiselta joukkueista jäi havaitsematta kanadanhanhi, punasotka, härkälintu, nokikana, alli, hiirihaukka, viitakerttunen, kuusitiainen ja hemppo.

Peruslajilistalta I varpushaukan sai ainoastaan Herra Hakkaraiset -joukkue. Myös toisen peruslajiässän nappasi Veripinnat puukiipijästä. Peruslajilistan II ässiä Kaakkurinneva -joukkueella olivat pyy ja töyhtötiainen. Tumpelo ja toverit saivat uivelosta, peukaloisesta ja kanahaukasta peruslajiässät. Lakeuden leivotkin kaivoivat yhden peruslajiässän eli pikkulepinkäisen.

Meristaijaus ei tuottanut juuri tulosta, koska minkäänlaista muuttoa merellä ei tapahtunut. Myöskin sateinen ja tuulinen yö hiljensi yölaulajat, joita oli saapunut vasta muutamia Kalajoelle. Aiemmin tiedossa olleet kaulushaikara, luhtakanat ja –huitit hoituivat lähes jokaisen joukkuueen osalta lajilistalle. Ruisrääkkäkin löytyi jokaiselta joukkueelta. Satakieliä lauloi ainakin Etelänkylällä ja Himangan keskustassa kaksi. Kaksi joukkuetta kuuli Vaajakarissa pensassirkkalinnun.

Tornien taisto 2011 – Tulokset

Haarahaukka osui KPLY:n voittajajoukkueen linsseihin Vattajan tornista © Toni Uusimäki / Roller.fiBirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin lauantaina 18. kerran. Tapahtumaan osallistuttiin ennätyksellisesti ainakin 324 lintutornissa ympäri maan. Eniten lajeja (109) havaittiin Porin Leveäkarin lintutornista.

Sadan lajin raja rikkoontui myös viidessä muussa tornissa: Kristiinankaupungin Siipyyssä (108), Hangon lintuasemalla (101), Porin Teemuluodossa (101), Mynämäen Mynälahdella (100) sekä Helsingin Viikin Keinumäessä (100), jossa kilpaili BirdLife Suomen oma joukkue.

Tapahtuman aikana lintujen muutto oli vähäistä. Esimerkiksi pääskyjä ja muita hyönteissyöjälintuja, joiden päämuutto on jo hieman myöhässä, havaittiin melko niukasti. Keski-Pohjanmaan rannikolla aamulla etelän puolelta tuivertanut kylmä tuuli haittaisi ajoittain jopa havainnointia. Sää parani aamupäivällä ja keskipäivällä päästiin nauttimaan auringon paisteesta.

Torneista havaittiin keskimäärin 65 lajia, ja yhteensä kaikista torneista havaittiin 202 lajia. Kilpailun pohjoisimmassa tornissa Inarin Kaamasessa havaittiin 46 lajia.

Tapahtuman aikana havaittiin Suomessa useita pikkuharvinaisuuksia, muun muassa arosuohaukka, kiljukotka, jalohaikara ja sitruunavästäräkki. KPLY:n parhaimmat havainnot olivat haarahaukasta, pikkujoutsenesta, lyhytnokka- ja tundrahanhista.

Tammikisa 2011 – Purkutaulukko

align=/tdspan style=font-family:Arial ;

  Juhani Reijo Marko Timo Sami Jan Janne Hannu Toni Leo Johan  
  33 40 39 35 41 26 20 42 33 55 29  
Fasaani x x   x     x     x x 6
Harakka x x x x x x x x x x x 11
Harmaalokki     x   x     x x x   5
Harmaapäätikka         x       x x   3
Hippiäinen     x   x x   x x x x 7
Helmipöllö x x   x               3
Hiiripöllö x x   x x     x       5
Huuhkaja       x               1
Hömötiainen x x x x x x x x x x x 11
iso jalohaukka     x                 1
Isokoskelo                   x   1
Isokäpylintu x x   x       x       4
Isolepinkäinen x x   x           x   4
Isolokki     x   x     x   x   4
Järripeippo   x                   1
Kalalokki                   x   1
Kanahaukka   x x x x       border-top: 1px solid #000000; border-bottom: 1px solid #000000; border-left: 1px solid #000000; border-right: 1px solid #000000/span/spanspan style=font-size:10; x   5
Keltasirkku x x x x x x x x x x   10
Kesykyyhky x x x x x   x x x x x 10
Korppi x x x x x x x x x x x 11
Koskikara x x   x x     x x x x 8
Kottarainen x x   x           x   4
Kuukkeli         x         x   2
Kuusitiainen x x x x x x x x x x x 11
Käpytikka x x x x x x x x x x x 11
Laulujoutsen               x   x   2
Merikotka     x   x x   x x x   6
Merilokki     x   x x   x x x   6
Metso         x             1
Mustarastas     x   x x x x   x x 7
Naakka x x x x x x x x x x x 11
Närhi x x x x x x x x x x x 11
Palokärki x x x x x x   x x x x 10
Peippo     x             x   2
Peltopyy x x   x         x x   5
Pikkukäpylintu x x x x x x   x x x x 10
Pikkutikka     x         x   x   3
Pikku-uikku                   x   1
Pikkuvarpunen x x x x x x   x x x x 10
Pohjantikka                   x   1
Pulmunen                   x   1
Punatulkku x x x x x x x x x x x 11
Puukiipijä     x   x x   x   x x 6
Pyrstötiainen                 x   x 2
Pyy x x x x x     x   x   7
Pähkinähakki     x x   x x   x   5
Pähkinänakkeli                 x x   2
Räkättirastas x x x   x x   x   x   7
Sarvipöllö     x                 1
Sinisorsa x x x x x   x x x x x 10
Sinitiainen x x x x x x x x x x x 11
Talitiainen x x x x x x x x x x x 11
Taviokuurna   x     x     x       3
Teeri x x   x x   x x   x   7
Telkkä     x         x   x   3
Tilhi x x x     x   x x x x 8
Tikli               x x   x 3
Tundraurpiainen   x   x x             3
Turkinkyyhky   x   x           x   3
Töyhtötiainen x x x x x x   x x x x 10
Urpiainen x x x x x x x x x x x 11
Varis x x x x x x x x x x x 11
Varpunen x x x x x x   x x x x 10
Varpushaukka   x     x             2
Varpuspöllö   x               x   2
Viherpeippo x x x x x x x x x x x 11
Viiksitimali     x         x   x   3
Viitatiainen                 x x x 3

br /

Tammikisan 2011 – Tulokset

Viitatiainen oli tammikisalaji © Toni Uusimäki / Roller.fiViime vuosien trendi jatkui ja voitoon tyylitteli jälleen kerran lähes ylivoimaiseen tapaan Leo Saarijärvi lajimäärällä 55. Toiseksi tullut Hannu Tikkanen sai kokoon 42 lajia. Ennen joulua jäätynyt meri ei tarjonnut vesilintuja ja marjalinnutkin olivat pahasti kateissa. Kisan mielenkiintoisin laji oli viitatiainen, joka syksyllä teki ennätysmäisen vaelluksen Suomeen. Tammikuussa viitatinttejä havaittiin Pietarsaaressa, Uudessakaarlepyyssä ja Kokkolassa. Pikku-uikku piilotteli vielä helmikuun alussakin Pietarsaaren UPM:n sulassa. Harmaapäätikkoja oli myös jäänyt ilahduttavan monta läskiruokinnoille. Syksyllä vaellusta tehneitä pähkinänakkeleita löytyi myös maakunnasta muutamilta ruokinnoilta. Kalajoella ja Kokkolassa havaittiin kisan ainoat isolokit. Kruunupyyssä viivähti iso jalohaukkalaji. Kisan yhteislajimäärä oli 70. 

 

TULOKSET

  1. Leo Saarijärvi 55 lajia
  2. Hannu Tikkanen 42 lajia
  3. Sami Salonkoski 41 lajia
  4. Reijo Jussilainen 40 lajia
  5. Marko Knuuttila 39 lajia
  6. Timo Meriläinen 35 lajia
  7. Juhani Pitkänen 33 lajia
  8. Toni Uusimäki 33 lajia
  9. Johan Hassel 29 lajia
  10. Jan Hägg 26 lajia
  11. Janne Vanhala 20 lajia

 

Katso myös purkutaulukko.

 

Kalajoen 11. Marrasralli 6.11.2010 – Tulokset

Kalajoen Marrasralli järjestettiin 11. kerran lauantaina 6. marraskuuta 2010. Kaksi edellistä vuotta tosin ralliajankohta on ollut syyskuussa ja lokakuussa. Tänä vuonna palattiin vanhaan käytäntöön eli marraskuun ensimmäiseen lauantaihin. Ensimmäistä kertaa myös Himanka kuului rallialueeseen alkuvuonna tapahtuneen kuntaliitoksen myötä, joten uusia alueita oli rallaajille luvassa.

Aamulla ajoittaiset lumisaderintamat haittasivat havainnointia Kalajoen pohjoisosissa. Lisäksi merellä oli havaittavissa sumua, joten näkyvyys ei ollut aamustaijissa paras mahdollinen. Etelästä aloittaneet joukkueet sen sijaan saivat nautiskella kauniista kelistä jo aamutuimaan. Onneksi sää kirkastui myös muualla aamun jälkeen ja aurinkokin pääsi pilkahtamaan pilviverhon takaa. Tuuli oli heikkoa koko päivän. Ralliin lähti kaikkiaan yhdeksän joukkuetta, joissa oli kaikkiaan 30 rallaajaa.

Lokikisa 2010 – Tulokset

Lokakuu päättyi ja niinhän siinä kävi, että PPLY jyräsi varsinkin loppukuusta KPLY:n ohi Lokakisassa luvuin 171-162. Uusia kisalajeja nähtiin kaikkiaan 9, joista Hailuodossa viihtynyt amerikankurmitsa oli uusi laji Suomelle! Kalajoella havaitut valkopäätiaiset olivat uusi laji KPLY:lle! Muut uudet lajit olivat kehrääjä, käenpiika, räystäspääsky, virtavästäräkki, pensastasku, kirjokerttu ja punavarpunen. Yhteislajimäärä oli 186.
 

  KPLY PPLY yht.
2009 162 171 186
2008 173 177 191
2007 160 170 185
2006 163 175 186

 

tr

Kesäralli 2010 Kokkola – tulokset

Ruokosirkka sirisee. Paikalla kaikki rallijoukkueet! © Toni Uusimäki / Roller.fiKeski-Pohjanmaan kesäralli rallattiin Kokkolassa 4.-5.6.2010. Ralli alkoi klo 18.00 perjantaina ja päättyi lauantaina klo 12.00. Ralliin osallistui kolme joukkuetta, joissa oli yhteensä yhdeksän rallaajaa.

Sää vaihteli rallin aikana. Rallin alussa sää oli jo kaunis. Sisämaassa näkyi tummia sadepilviä, jotka eivät onneksi kuitenkaan koskaan saavuttaneet rannikkoa. Perjantai-iltana virisi navakka tuuli, joka haittasi havainnointi yön ja aamun aikana merkittävästi. Yöllä lämpötila laski, mutta pysyttiin kuitenkin selvästi plussan puolella. Lauantaina aamupäivällä tuuli hivenen tyyntyi ja aurinkokin pääsi paistamaan rallin loppumetreillä.

Yhteislajimäärä kipusi 143 lajiin. Peruslajilistan I sadasta lajista havaittiin 96. Puutteina olivat punasotka, liro, varpushaukka ja nokikana. Peruslajilistan II 35:stä lajista havaittiin 29. Puutteiksi jäivät suopöllö, pikkukuovi, lapinsirri, hiirihaukka, sinisuohaukka ja pyy. Peruslajien jälkeen voitto oli jo ratkennut. Joukkue Kylmän kangistamat oli havainnut 119 lajia (135:stä).

Tammikisa 2010 – Purkutaulukko

 

 

Leo

Kari

Mika

Toni

Seppo

Janne

Sami

Jan

Marko

 

Fasaani

x

x

 

 

 

x

x

x

x

6

Harakka

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Harmaahaikara

 

 

 

 

 

 

x

 

 

1

Harmaalokki

x

 

 

 

 

 

x

 

x

3

Harmaapäätikka

x

 

 

 

 

 

 

x

x

3

Hippiäinen

x

 

 

 

 

 

x

x

x

4

Huuhkaja

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Hömötiainen

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Isokoskelo

x

 

 

 

 

 

 

 

x

2

Isolepinkäinen

x

 

 

 

 

 

 

 

x

2

Isolokki

x

 

 

 

 

 

x

 

x

3

Joutsen

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Järripeippo

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Kanahaukka

x

x

x

x

 

x

x

 

 

6

Keltasirkku

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Korppi

x

x

 

x

 

 

x

x

x

6

Koskikara

x

x

 

 

 

 

x

x

x

5

Kuusitiainen

x

x

 

x

 

x

x

x

x

7

Kyhmyjoutsen

 

 

 

 

 

 

x

 

x

2

Käpytikka

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Merikotka

x

 

 

x

 

 

x

x

x

5

Merilokki

x

x

 

 

 

 

x

x

x

5

Metso

 

 

 

 

 

x

 

 

 

1

Mustalintu

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Mustarastas

x

x

 

 

 

x

x

x

x

6

Naakka

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Närhi

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Pajusirkku

 

 

 

 

x

 

 

 

 

1

Palokärki

x

x

 

x

 

 

x

 

x

5

Peippo

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Peltopyy

x

 

 

 

 

 

x

 

 

2

Pikkukäpylintu

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Pikkutikka

x

 

 

 

 

x

 

 

 

2

Pikkuvarpunen

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Pilkkasiipi

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Pohjantikka

x

 

 

 

 

 

 

 

x

2

Pulmunen

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Pulu

x

x

x

x

 

x

x

x

 

7

Punakylkirastas

 

 

 

 

 

 

x

 

 

1

Punarinta

x

 

 

 

 

 

 

 

x

2

Punatulkku

x

x

 

x

 

x

x

x

x

7

Puukiipijä

x

 

 

 

 

x

x

x

x

5

Pyrstötiainen

 

x

 

 

 

 

 

 

x

2

Pyy

x

 

 

 

 

x

 

 

x

3

Pähkinähakki

x

 

 

 

 

 

x

x

x

4

Riekko

 

 

 

 

 

x

 

 

 

1

Riskilä

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Räkättirastas

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Sepelkyyhky

 

 

 

 

 

x

x

 

 

2

Sinisorsa

x

x

 

x

 

x

x

x

x

7

Sinitiainen

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Talitiainen

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Taviokuurna

 

x

 

 

 

 

x

 

 

2

Teeri

x

 

 

 

 

x

 

x

 

3

Tikli

x

 

 

 

 

 

 

 

x

2

Tilhi

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Tundraurpiainen

 

 

 

 

 

 

x

 

x

2

Turkinkyyhky

x

 

 

x

 

x

x

x

x

6

Töyhtötiainen

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Uivelo

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Urpiainen

x

x

 

x

 

x

x

x

x

7

Uuttukyyhky

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Varis

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Varpunen

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Varpushaukka

x

x

 

 

 

 

x

x

x

5

Varpuspöllö

x

 

 

 

 

 

 

x

x

3

Viherpeippo

x

x

x

x

 

x

x

x

x

8

Vihervarpunen

x

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Viiksitimali

x

x

 

 

 

 

 

 

x

3

Viirupöllö

x

 

 

 

 

 

 

x

 

2

Vuorihemppo

x

 

 

 

 

 

x

 

 

2

Kalalokki

 

 

 

 

 

 

 

 

x

1

Pieni vesilintu (PV)

 

 

  style=span style=border-right: windowtext 1pt solid; padding-right: 3.5pt; border-top: #e0dfe3; padding-left: 3.5pt; padding-bottom: 0cm; border-left: #e0dfe3; width: 33pt; padding-top: 0cm; border-bottom: windowtext 1pt solid; height: 12.75pt; background-color: transparent; mso-border-bottom-alt: solid windowtext .5pt; mso-border-right-alt: solid windowtext .5pt/spanmargin: 0cm 0cm 0pt; text-align: center/span

 

 

 

 

x

 

1

 

61

31

17

25

1

31

43

36

46

 

 

 

 

nowrap=font-size: 11px

Tammikisa 2010 – Tulokset

Tammikisan 2010 voitto ja kunnia meni kahden viime vuoden tapaan Pietarsaareen Leo Saarijärvelle. Normaalitalven pakkaset ja vähäinen kilpailu pudotti voittotulosta viime vuosiin. Leo havaitsi tammikuussa 61 lajia ja edellisinä vuosina voitto on Leolle irronnut lajimäärällä 68. Voittajasta ei ollut pienintäkään epäilystä ja eroksi toiseen sijaan tuli peräti 15 lajia. Toiseksi tuli Marko Knuuttila lajimäärällä 46 ja kolmanneksi Sami Salonkoski 43. Ainoastaan yksi uusi laji havaittiin rallille. Kyseessä oli Koivuhaassa havaittu harmaahaikara. Mielenkiintoisia muita havaintoja olivat sepel- ja uuttukyyhkyt. Marjalinnut olivat varsin vähissä ja taviokuurnakin tuli ainoastaan kahden rallaajan havaitsemaksi. Kateissa olivat myös lokit ja vesilinnut. Rallin yhteislajimäärä oli 73.

Botnia cup – lopputilanne 2009

Tilanne (2/3)

LAJIKISA

    Hailuoto Kalajoki Raahe Yhteensä
1 Jouni Meski

101

25

 

126

1 Harri Taavetti 

101

25

 

126

1 Tuomas Väyrynen

101

25

 

126

4 Tuomo Jaakkonen 

97

17

 

114

5 Juhani Karvonen 

96

17

 

114

5 Jarno Rasmus 

96

17

 

113

7 Toni Uusimäki 

78

34

 

112

8 Heikki Tuohimaa 

101

0

 

101

9 Ilpo Kojola

86

14

 

100

9 Pekka Ruuska

86

14

 

100

 

FORMULA-PISTEET

    Hailuoto Kalajoki Raahe Yhteensä
1 Jouni Meski

10

10

 

20

1 Harri Taavetti 

10

10

 

20

1 Tuomas Väyrynen

10

10

 

20

4 Tuomo Jaakkonen 

8

4

 

12

5 Juhani Karvonen 

6

5

 

11

5 Jarno Rasmus 

6

5

 

11

7 Heikki Tuohimaa

10

0

 

10

8 useita

 

 

 

8